Mittari oli yks laskuihini mukaan lukemistani lyhytelokuvista. Kai tän kelpuutin siksikin, että se tuli telkkarista, kai se silloin on oikea elokuva? Itsetyytyväinen taitelijasielu matkusti taksilla merenrannalle ja päti kulttuuripuheillaan ja ylemmyydentunnollaan takapenkillä, niin, että kuskia rupes ottamaan otsaan. Parivaljakko läksi sitten lopulta molemmat merenrantaan etsimään taiteen syvintä olemusta. Mittari oli suomalainen lyhytelokuva, joka ei mitenkään kovasti kikkaillut teknisillä ansioillaan, vaan juju oli lähinnä tarinassa ja lopun nasevassa oivalluksessa ja kai yleisessä kuittailussa taiteilijoille, näin itse sen ainakin ymmärsin.
Hyvästi, Kaunokaiseni oli toinen Teeman film noir -sarjasta ja sekin oikein hyvä. Vähän piti muistia virkistää, luulin yhdistelleeni mielessäni useamman elokuvan tarinaa, mutta ei, tästä ne olivat kaikki kiemurat. Lajityypille tyypillinen päähahmo oli yksityisetsivä, joka saa hommakseen kuljettaa kaulakorun. Kesken ylimmän jännityksen etsivä kolkataan ja koru häviää. Tätä soppaa kaikki hahmot selvittelevät sitten tahoillaan ja äksöniä riittää. Mukana on iso, väkivahva ja romuluinen typerys, nuori neito, joka työntää nokkansa joka puolelle ja rikas petollinen vanhempi nainen ja rikas vanha hyväuskoinen hölmö mies. Ja toki charmantti päähenkilöetsivä siis. Lopussa oli mun makuun kivan imelä höpöilykohtauskin, sillälailla tasapainottamaan totista dekkaria. Oli tosi hyvä ja hienon näköinen elokuva, kiihdytti vain intoa katsella noir-sarjaa pidemmällekin.
Nyt vähän ajankohtaisempaakin juttua tähän väliin, eliThe chronicles of Narnia: The lion, the witch and the wardrobe, koska niin helppoa on painaa cmd+v.
susku hitto xxxxxxx xxxx on kyl semmonen joka tykkää tollasist narnioist me oltii mikaelin kans ihan hiiltyneit ku se oli niin kuranen 0.13 susku haluan perustella 0.13 .epätotta perustele! oothan sentää elokuvaarvostelublogin kirjottaja ja salkkariesseen! 0.17 susku xxxx on siis sellanen perinteinen ritarillinen ydinperheen äiti ja tytär jonka arvoja on urhoollisuus ja uskollisuus ja oikeudenmukaisuus. ja sit toi leffa oli just yks sellanen jeesus-analogia jossa ihmiset on eläinkunnan kingei ja oikeus voittaa. ja sit siin oli vikana just se semmonen et hitto miks ne ihmiset muka tuli sinne hallitsee niit eläimii, niil meni ihan hyvin siel ennenki, ne lapset on jotaa hiton lapsii vaa. ja et "tämä on peterin taistelu"!!! ni siks ne toiset ei voinu auttaa ku peter taisteli suden kans. hiton miehuuskokeet. ja sit et just ne tytöt oli itkees sen leijonan kyljel ku mitkäki magdalan mariat ja sil aikaa veljekset taisteli rintarinnan ja leijona uhras ittesä sen ihmispojan takii just ku jeesus ja mitähän vielä. no nii, et niille lapsille annettii ne aseet ja sillee sota on pahaa mutta se on tehtävä, olkaa urheita ja tytöt sai jotku pikkutikarit ja vanhin veljes peter oli automaattisest sellanen oikeamielinen ja viisas josta oli tuleva kuningas ja sille annettii jämäkkä hehtaarimiekka.
Fauni oli hyvä tyyppi ja Tilda Swintonil roisi look.
5 päivää jäljellä vuotta 2010, n. 40 elokuvaa puitavana! Nyt hihat heilumaan.
Varastetut ihmiset oli sellainen 1950-luvun scifi-leffa, jossa ihmisille syntyi klooneja vihannespalkojen sisältä ja kohtakos siinä oli koko kylä täynnä kopioita. Yksi mies ja hänen hemaiseva naisystävänsä vain pystyivät tämän amerikkalaisen ihmiskunnan tuhon estämään eivätkä tietenkään perääntyneet haasteesta, vaikka aluksi kukaan ei heitä uskonutkaan. Tarina käytiin takauman kautta ja Teeman sivuilla luki, että loppuratkaisu ei alunperin kuulunut elokuvantekijöiden suunnitelmiin, mutta muuten loppu olis ollut niin järkyttävä. Teeman sivuilla on muutenkin mielenkiintoista juttua, mutta koska tämä ei ole mikään asiablogi, niin en rupea triviaa kopioimaan. Toisaalta elokuva oli mielenkiintoinen pitkälti noiden lukemieni juttujen ansiosta, kun asioita tajusi katsella eri vinkkelistä.
Dirty Harry -sarjaa jatkoi Ratkaiseva Isku - Sudden Impact, joka oli mun mielestä ihan viihdyttävä jännäri. Tykkäsin Dirty Harryn hahmosta, siin on särmää. Ja koska kattelin tätä keskellä päivää eikä ruvennut yhtään pitkästyttämään, niin voisin sanoa filmin olleen onnistunut! Mutkat suoriks ja pikkukylän nilkit järjestykseen. Tai siis joo, toki tässä etsittiin kummaa sarjamurhaajaa, mut haloo, totta kai kaikkien sympatiat oli sen tsiksin puolella.
Stranger on the Third Floor - Murha 3. kerroksessa aloitti Yle Teeman film noir -sarjan, jota kovin määrätietoisesti lähdin seuraamaan. Vartavasten valittu elokuva joka keskiviikkoilta, Ylen kanava, joka näkyy munkin telkkarista, yleissivistävältä ja toimivalta kuulostava idea. No, projekti ei osaltani kauhean montaa viikkoa kestänyt, mutta jonkinlainen käsitys tuli tästä genrestä kuitenkin muodostettua. Aloitusleffa Stranger on the Third floor oli sen verran hieno, etenkin ulkonäöltään, että muillekin lajityypin edustajille halusin suoda mahdollisuuden. Elokuvassa tapahtui murha (!), jonka tekijästä ei ollut varmuutta, mutta yhtä miestä vastaan todisteet oli melko suosiolliset. Reportteri-päähenkilö todisti miehen syylliseksi ja sai tuomion myötä omaksi ristikseen ikävät katsojillekin visualisoidut painajaisajatukset. Mielikuvakuvat oli hienoja ja oikean maailmankin maisemat ihailtavaa seurailtavaa. Myös tarina oli mun mielestä kivan jämäkkä paketti, ei kamalan ennalta-arvattava, muttei mystisyydessään mikään erityisen monimutkainenkaan. Napakka siistin näköinen jännäri, that's it!
Kalenterissa lukee MÖKKIVIIKKO, eli ohjelmassa oli televisiosta elokuun ekalla viikolla tulevia leffoja, jotka sopii jo semisti vanhojen miesten makuun. X-Files: Taistelu tulevaisuudesta oli juuri tällainen saunaillan jälkeen limpparin ja munkkien ääressä sattumalta seurattava myöhäisleffa. Joo, olikohan tässä jotain taudinkantaja-ampiaisia. Ainakin muistan Mulderin jossain vaiheessa ajaneen isoa konetta Pohjoisnavalla ja Scully oli sillä välin lasiputkilossa hyytelöitymässä. Ainahan nää X-Filesit jonkin verran kiinnostaa, kun ovat niin jänniä ja pääkaksikolla on charmia. Muistan lukeneeni jonkun homoeroottisen fan fictionin kirjoittajan sanoneen joskus, että Mulder ja Scully on sellainen pari, jota hän ei halua ikinä rikkoa, eli siis naittaa Mulderia kenellekään muulle. Ja pakko mainita, että näistä tulee viime kesän jälkeen mieleen aina Tarja Kulhon ja ystävien show ja Mulder ja ”Skulli”.
Flow festareitten jälkeen vietin poikamiesboksielämää pari arkipäivää ja mm. katsoin ykköseltä elokuvan Praha, jonka pääosassa oli Bondeissa ja jossain lomamatkamainoksissakin esiintynyt Mads Mikkelsen. Miehen Prahassa asunut isä oli kuollut ja mies lähti maahan vaimonsa kanssa kuolleen asioita järjestelemään. Omissa asioissakin olisi riittänyt selvittelemistä ja se tuli hänelle erittäin selväksi leffan aikana. Tämä oli taas vähän tällainen eurooppalainen aikuisten ihmisten ihmissuhde-elokuva, joka on siis ehkä päällisin puolin tylsähkö, mutta pinnan alla saattaa hyvässä lykyssä muhia mielenkiintoisiakin juonikuvioita. Prahassa oli ainakin paikoin hyvää sen suorasukainen asioiden käsittely.
Last Action Hero. Nimi ei sano minulle mitään! Pitää odottaa, että on nettiyhteys, niin voin käydä virkistämässä muistiani googlessa.
Jahaa, kyseessä olikin Arnoldin tähdittämä elokuva-elokuva, missä takatukkainen pikkupoika hyppeli todellisuuden ja valkokankaan maailman välillä ja auttoi elokuvaheppuja ratkaisemaan rikosta. Ohessa vitsailtiin hauskasti elokuvien tyypilliselle epäaitouksille, kuten salamannopeasti rikospaikalle saapuville poliisipartioille.
Narc katsottiin veljen kehotuksesta telkkarista myöhään lauantaiyönä. Tämä oli taas pitkästä aikaa semmoinen ”tosi hyvä” leffa. Narc kertoi entisestä huumepoliisista, joka siis oli yrittänyt irrottautua vaarallisesta työstään perheensä toivomuksesta, mutta palasi kuitenkin vielä selvittämään ”yhtä juttua”. Kuulostaa kliseiseltä tarinanasettelulta, mutta esitystapa oli jotenkin tosi ”rehellinen” ja uskottava, sympatiat oli alusta lähtien täysin päähenkilön puolella. En ole yleisesti poliisileffojen tai muutenkaan tällaisen actionin ystävä, mutta Narc olikin yks parhaista, joita oon nähnyt. Jännittävä ja sopivan raaka ja silti semmosta sopivissa määrin rappioromantisoitua tunteiluakin oli mukana. Googletellessa kuvia selvisi, että alun takaa-ajokohtaus, josta tuo ylläoleva stillikin on, on stuntmiehen käsivaralla kuvaamaa, sillä hän oli ainut joka pysyi näyttelijän perässä ja äänet on tehty jälkikäteen. Aika poikkeuksellisen karmiva tuo maassa makaavan kurlutus:
Yhtenä päivänä päätin päästää taakan digiboksin hartioilta ja katsella tallennettuja elokuvia. Ekaksi projektiksi otin Alphavillen, eli suomenkieliseltä nimeltään Lemmy Caution – Piru mieheksi. Tehtävä osoittautuikin melkoiseksi urakaksi. Alphaville taisi olla jotain futuristista film noiria, jos genremäärittelyt oikein sisäistin, lisäksi mulla on käsitys elokuvan jonkin sortin kulttistatuksesta. Näistä lähtökohdista aloin Alphavillea läpi kahlaamaan ja monta kertaa piti käydä jotain virvoiketta avuksi hakemassa. Tarina oli mielestäni vaikeaselkoinen ja jopa tylsä, eikä siis haastava kaikessa kinkkisyydessään ja siksi kiinnostava. Ihan siistiltähän tuo kyllä näytti, hienosti pelailtiin valoilla ja varjoilla mustavalkoisessa värimaailmassa. Eipä silti, joistain pienistä osioista nautin elokuvan sisällä, esimerkiksi Cautionin ja naikkosen käytös hotellissa ja muutama muu kanssakäyminen, kuten raamatun paikka pöytälaatikossa. Kuitenkin loppufiilis jäi miinukselle, kun en yleisesti elokuvasta jaksanut paljoakaan ymmärtää.
Mittari oli yks laskuihini mukaan lukemistani lyhytelokuvista. Kai tän kelpuutin siksikin, että se tuli telkkarista, kai se silloin on oikea elokuva? Itsetyytyväinen taitelijasielu matkusti taksilla merenrannalle ja päti kulttuuripuheillaan ja ylemmyydentunnollaan takapenkillä, niin, että kuskia rupes ottamaan otsaan. Parivaljakko läksi sitten lopulta molemmat merenrantaan etsimään taiteen syvintä olemusta. Mittari oli suomalainen lyhytelokuva, joka ei mitenkään kovasti kikkaillut teknisillä ansioillaan, vaan juju oli lähinnä tarinassa ja lopun nasevassa oivalluksessa ja kai yleisessä kuittailussa taiteilijoille, näin itse sen ainakin ymmärsin.
Hyvästi, Kaunokaiseni oli toinen Teeman film noir -sarjasta ja sekin oikein hyvä. Vähän piti muistia virkistää, luulin yhdistelleeni mielessäni useamman elokuvan tarinaa, mutta ei, tästä ne olivat kaikki kiemurat. Lajityypille tyypillinen päähahmo oli yksityisetsivä, joka saa hommakseen kuljettaa kaulakorun. Kesken ylimmän jännityksen etsivä kolkataan ja koru häviää. Tätä soppaa kaikki hahmot selvittelevät sitten tahoillaan ja äksöniä riittää. Mukana on iso, väkivahva ja romuluinen typerys, nuori neito, joka työntää nokkansa joka puolelle ja rikas petollinen vanhempi nainen ja rikas vanha hyväuskoinen hölmö mies. Ja toki charmantti päähenkilöetsivä siis. Lopussa oli mun makuun kivan imelä höpöilykohtauskin, sillälailla tasapainottamaan totista dekkaria. Oli tosi hyvä ja hienon näköinen elokuva, kiihdytti vain intoa katsella noir-sarjaa pidemmällekin.
