Kurkunleikkaajien saari ei taida sen suurempia esittelyjä kaivata. Menen suoraan asiaan, ja kehunkin sitä ihan mukavaksi viihdepläjäykseksi. Geena Davis oli oikeasti ihan mainio rämäpäänä merirosvoprinsessana; Feministit o-hoy!
En todellakaan ole mikään Pirates of the Caribbean -trilogian ylin ystävä, eivätkä merirosvoelokuvat Hookia ja Disney- Peter Pania lukuunottamatta ole oikein koskaan kiinnostaneet. Kurkunleikkaajien saaresta mielenkiintoisen tapauksen tekee mielestäni kuitenkin se, että se on tehty 8 vuotta ensimmäistä Depp-piraattisäntäilyä ennen. Ja siis eroa näillä hurlumhei-seikkailuilla ei taloudellista onnistumista/epäonnistumista lukuunottamatta kyllä tunnu olevan. No, tehosteteknologia on tietysti kehittynyt, mutta muuten ihan samanlaista helppoa viihdettä. "Kurkkari" oli ihan mainio tapaus, eikä ohjaajan sekä kassamenestyksen tuoma kulttimaine ainakaan laske sen osakkeita.
Teemalla pyöri ainakin talvella ilmeisesti jonkinlainen lyhytelokuvasarja nimeltä 8mm katse. Satuin kerran kököttämään laiskanlinnassani telkkari auki, kun tämmöinen "kasimillinen" pyörähti käyntiin. Pätkän nimi oli Poika ja se oli Elämäkerrallinen lyhytelokuva miehestä, joka sai nuoruutensa aikana monta nimeä. Veikko, Max ja joku. Sukunimetkin vaihtuivat, mutta ne menivät ohi.
Elokuvassa ilmeisesti jo isoksi ja vanhaksi varttunut mies itse kertoo minä-muodossa tarinaansa. Elokuva koostuu kaitafilmikameralla kuvatuista kotivideoäpätkistä, kertojan äänestä
ja parista eri teemasta, joista toinen on klarinetilla säestettyä pianomusiikkia ja toinen melankolista sellolaahausta. Ei tätä kyllä normaaliolosuhteissa elokuvaksi lukisi, mutta olen melko varma, että digiboksin ohjelmatiedoissa tai jossain vastaavassa tätä tituleerattiin nimenomaan lyhytelokuvaksi.
Helsingin kirjastoista tuppaa usein mukaani tarttumaan yksi tai muutama elokuva, vaikka käyntini varsinainen tarkoitus onkin lähes aina jokin muu. Näin kävi myös eräänä talvisena iltapäivänä Pasilan kirjastossa vieraillessani. Taisin itseasiassa olla siellä lukemassa. No kuitenkin lainasin myös kolme elokuvaa. Kahta en muista nimeltä, sillä en kerennyt katsoa niitä. "Hektiseen" elämääni sopimaton verrattain lyhyt kirjaston dvd-elokuvien laina-aika onkin mielestäni harmillinen seikka. Laiskuuttani joudun usein myös maksamaan laskuja, joka sekin on perin ikävää. Laiskuuttani jäi siis tosiaan myös nuo kaksi nimeltämainitsematonta leffaa katsastamatta. Yhden kuitenkin käytin dvd-soittimessani. Sen nimi oli Elling. Se oli hyvä. Norjalainen elokuva on minulle vieras alue, mutta sehän ei menoa haitannut. Luulin Ellingiä aluksi ruotsalaiseksi, mutta oikeastaan oli hauskempaa, kun se paljastui norskiksi. Leffa kertoo Elling-nimisestä miehestä. Elling on tottunut elämään koko ikänsä tiukasti äitinsä helmoissa ja onkin tästä johtuen uusavuton ja sosiaalisilta kyvyiltään käävän tasolla. Äiti kuolee, jolloin Elling romahtaa ja hänet laitetaan psykologiseen hoitolaitokseen. Hullujenhuoneella hän saa huonekaverikseen Kjell-Bjarnen. Aikansa hoidossa oltuaan Elling ja Kjell-Bjarne saavat kunnalta asunnon Oslon keskustasta. Elokuva pääsee oikeastaan kunnolla käyntiin vasta tässä vaiheessa. Kaverusten yhteiselo ei suju ongelmitta ja mm. kauppakäynnit, puhelimeen vastaamiset ja kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet tuottavat kosolti ongelmia. Oli hauskaa, ehkä jollain lailla tragikoomista, seurata kahden eri tavoilla reppanan miehen totuttelua "normaaliin" elämään.
Erityisen hyviin mieleeni jäi koskettava ja samalla humoristinen kohtaus, jossa Elling tajuaa olevansa runoilija. Huomioin, että etenkin alkupuolella oli paljon käsivarakuvausta. En yleensä kiinnitä huomiotani tämmöiseen, mutta nyt pisti silmään. Suosittelen Ellingiä etenkin tämän blogin muille kirjoittajaosapuolille.
35
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti